Nouseeko vastarinta?

Tänä syksynä on ollut vaikka kuinka paljon erilaisia mielenosoituksia. Plakaatit ovat tuskin ehtineet kuivua ennen kuin ne on taas pitänyt viedä ulkoilutettavaksi. Tämä on erinomainen asia, mutta kestääkö tämä protesti, ellei se järjestäydy?

Tänään aamulla oppilaitosten valtaukset laajenivat useisiin korkeakouluihin. Ne ovat laajentuneet siitä, mitä 2015 saatiin aikaiseksi. Väitän, että siihen on tässä välissä vaikuttanut yhden ruotsalaisen koulutytön aloittama protesti. Koululakko ei enää ole poikkeus vaan normaali protestin muoto. Tämä on yksi muutos joka on tapahtunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Toisekseen aktivistisukupolvet ovat tässä välissä vaihtuneet. Uudet nuoremmat toimijat eivät tällä kertaa kasvaneet suoraan edeltäjien suojissa, sillä korona rikkoi monessa kohtaa tämän linkittymisen.

Tämä on hyvä siksi, että se mahdollistaa uudenlaisia protestin muotoja, kokeiluja ja rohkeutta, jota vanhempien kyynisyys ei ole kahlitsemassa. Huonoa voi sitten olla se, että käsitys yhteiskunnallisten muutosten aikaskaalasta tai tarvittavan muutosvoiman momentista on turhan optimistinen.

Moni nyt mukaan tuleva voi ajatella, kuten toisaalta jokainen sukupolvi ennen heitä, että he ovat tekemässä jotain uutta ja erilaista. Juuri heidän toimintansa on poikkeuksellisen vaikuttavaa ja muutos on kädenulottuvilla.

Miten käy muutoksen kun se kohtaa yhteiskunnallisen hitausmomentin? Pysyykö vastarinta pystyssä erillisinä saarekkeina? Tai toisaalta, löytyykö joitain toimijoita, joilla on kykyä käydä rakentamaan verkostoja ja järjestöjä kestämään vuosien taistelun, joka on väistämättä edessä? Toisaalta kun katsoo näiden vastustajien naamoja, niin eivät hekään taida nukkua öitään kovin makeasti. Nähtäväksi jää, kenen kantti kestää. Pidän peukkua opiskelijoille ja muille rettelöitsijöille. Kyllä tästä vielä hyvä kapina saadaan!